Lumikengillä vuorelle

Ensimmäistä kertaa olin lumikengillä Ylläksellä 2012 talvella. Maasto mökin ympärillä metsässä oli tasaista ja hankikanto hyvä. Tasamaalla lumikengillä oli helppoa kävellä enkä juurikaan nähnyt siinä eroa tavalliseen kävelyyn. Lumisessa metsässä lumikenkäillessä pääsee kokemaa luonnon rauhan ja kauneuden.

Sitten vierähtikin neljä vuotta kunnes seuraavan kerran laitoin lumikengät jalkaan. Olimme ystävieni kanssa murtomaahiihtämässä Saksassa Reit im Winkeln alppikylässä viikon verran. Eräänä päivänä päätimme lähteä lumikenkäilemään Itävaltaan Tirolin puolelle. Alppikylä jossa asuimme sijaitsi aivan lähellä Itävalta – Saksa rajaa. Ajomatka Steinplatte Waidring alueelle kesti vain puolisen tuntia. Säätiedotuskin lupasi kaunista ilmaa, joten tulossa oli upea päivä. Majapaikkamme isännältä saimme lumikengät lainaan koko porukalle. Mukana retkellä meillä oli: lumikengät, sauvat ja eväät repussa kun lähdimme Steinplatten huipulle 1869 metrin korkeuteen.

Oikaisimme alkumatkan hiihtäjien käyttämällä kondolihissillä. Kondolin yläasemlla puimme lumikengät jalkaamme. Minulla oli Catepillar maastokengät, joihin kiinnitin lumikengät. Näin alkoi matkamme kohti huipulla siintävää ristiä. Lumikengillä nouseminen jyrkässä rinteessä, jossa on pehmeää lunta paksusti ei olisi onnistunut tai ainakin se olisi ollut todella rankkaa. Päädyimme siihen, että etenemme alkumatkan mustan laskettelurinteen reunaa pitkin ylös. Asetuimme jonoon kuin pikku possut ja ensimmäiseksi laitettiin se kenellä oli kirkkain takki, jotta laskettelijat huomaavat meidät. Nouseminen oli erittäin rankkaa ja sykkeet oli nopeasti korkealla. Taukoja jouduimme pitämään aika usein, jotta jaksoimme edetä. Onneksi pääsimme pian pois laskettelurinteen hulinasta koskemattomalle puuterilumelle. Puuterissa eteneminen ei onnistunutkaan suoraan ylöspäin, joten etenimme siksakkia loivalla kulmalla. Puuterilumi petti helposti rinteessä jalkojen alla ja sauvat olivat tarpeen myös tasapainon pitämisessä. Taivas oli pilvetön ja palkkioksi kiipeämisestä huipulle saimme ihailla koko Itävallan pohjoista alppijonoa. Korkein huippu edessämme oli Grossglockner 3798m korkeudessa.

Nautimme maisemista vuoren huipulla. Levitimme mukana olevat istuinalustat ja istuimme lumihankeen katselemaan uskomatonta maisemaa. Samalla pidimme lounastauon mukanamme olevista eväistä. Olisin voinut ihailla maisemaa loputtomiin, mutta oli aika suunnata alaspäin. Jos nouseminen oli fyysisesti rankkaa oli laskeutuminen jyrkässä rinteessä teknisesti vaativaa. Painopiste oli pidettävä takana, peppu alhaalla ja polvet hieman koukussa. On meinaan mukavampi pyllähtää taaksepäin lumeen kuin naamalleen rinnettä alaspäin. Alaspäin mennessä pehmeä lumi lähti liikkumaan ja monessa kohtaa piti antaa lumikenkien liukua lumen mukana ja yrittää vain pysyä pystyssä. Monesti kaaduin pyllylleni kun jalat lähti alta ja tasapaino ei pitänyt. Pehmeässä hangessa ei kuitenkaan käynyt kuinkaan vaikka tulikin kaatuiltua. Lyhin reitti alaspäin ei aina ollut mahdollinen vaan piti vältellä niitä jyrkimpiä kohtia rinteessä. Muutaman kohdan laskin suosiolla pyllymäkeä, koska en olisi päässyt siitä alas pystyssä.

Päivä oli kokonaisuudessaan unohtumaton. Lumikenkäily alpeilla oli hyvin erilaista kuin eteneminen tasamaalla Suomen lapissa. Molemmat ovat omalla tavallaan vaikuttavia kokemuksia. Suuri kiitos upeasta lumikenkäily retkestä kuuluu ystävälleni Maijalle.

Retki-lehdessä 10/2016 on laaja tietopaketti lumikenkäilystä. Voit lukea vinkkejä erilaisista lumikengistä sekä lumikenkäilyn tekniikasta. Onpa lehdessä myös lyhyt juttu tästä edellä kertomastani matkastakin. Vanhoja lehtiä voi tilata tuolta Retki-lehden sivuilta sähköisessä muodossa jos kiinnostuit lumikenkäilystä.