Olimme kuuden hengen aikuisporukalla Saksan ja Itävallan rajalla sijaitsevassa vuoristokylässä Reit im Winkel:ssä murtomaahiihtämässä. Kylä edustaa baijerilaista vieraanvaraisuutta parhaimmillaan. Kiireetön tunnelma ja koristeelliset rakennukset luovat kivan lomafiiliksen. Täällä hiihdetään jo täyttä päätä, kun muualla ei ole vielä lumesta tietoakaan. Kylä on tilastojen mukaan Saksan runsas lumisin paikka, vaikka se ei ole kuin 700m korkeudessa. Parhaimmillaan lunta voi olla jopa yli puolitoista metriä. Lensimme Helsingistä Muncheniin, josta vuokrasimme tila-auton. Ajomatka lentokentältä kylään kesti noin tunnin. Matkasta suurin osa oli kunnon saksalaista autobaanaa.
Reit im Winkel maastohiihtoalue kattaa yhteensä 150 km latuja, joista kaksi korkeammalla sijaitsevaa aluetta on yli 1200m korkeudessa. Valtaosa laduista saa alkunsa kylän keskustassa sijaitsevalta hiihtostadionilta, jonne matkaa majapaikastamme oli vain muutama sata metriä. Kuvassa alueen latulistaus, jossa valinnanvaraa riitti. Hyväkuntoisia latuja upeilla maisemilla varustettuna sekä luistelijoille että pertsan hiihtäjille. Korkeammalla oleville laduille matkattiin samassa gondolissa laskettelijoiden kanssa. Gondolin yläasemalla oli laitumia jonne ladut oli tehty. Hemmersupper Alm. yli 1200 metrissä tarjosi täysin erilaiset maisemat kuin alhaalla laaksossa. Eräs korkeammalla olevista murtomaahiihto ja vaellusreiteistä oli vuoren rinteellä olevalla laitumella, jonne ulkoilijoita kuljetettiin erikoisvalmisteisilla autoilla mäkeä ylös. Samaa mäkeä sai laskea alas kippurasarvisella kelkalla. Hurjat vauhdit oli niillä rohkeilla, jotka tulivat laitumelta alas kelkalla. Viikon aikana riitti jokaiselle päivälle uusia maisemia.
Eräänä päivänä hiihdimme ensin laaksosta gondolin ala-asemalle. Siitä jatkoimme laskettelijoiden kanssa yläasemalle, josta ladut jatkuivat pitkin alppilaitumia. Varsinaiselta ladulta siirryimme luontopolulle, jossa ajoittain ei ollut latu-uraa vaan jyrkkää ylämäkeä ja pitkään. Päädyimme murtomaahiihto suksilla Saksasta pienen Itävaltalaisen laskettelukeskuksen huipulle, jossa oli pieni ja kodikas ravintola. Paikalliset laskettelijat olivat ihmeissään siitä miten turistit ovat sinne päätyneet murtsikoilla. Eipä ollut mitään rajavalvontaa kun tuolta metsän läpi hiihdimme (Saksan ja Itävallan rajalla olevalla moottoriteillä ei enää saanut ajaa vapaasti, vaan kaikki autot tarkastettiin Euroopassa räjähtäneen pakolaistilanteen takia). Hiihtomajalla kuivasimme takan ääressä hiestä kastuneita takkejamme ja herkuttelimme itävaltalaisella perinneruualla. Minä siirryin suoraan jälkiruokaan ja tilasin ”keisarillisen sekasotkun eli Kaiserschmarrn”. Tämä keisarillinen herkku on itävaltalainen pannukakku. Aivan ohutta pannaria paloiteltuna, päälle tomusokeria ja lisäkkeenä omenasosetta – todella herkullista. Matka takaisin päin olikin ajoittain erittäin vauhdikas kun laskimme murtomaahiihto suksilla sitä luontopolun mäkeä alaspäin. Reidet maitohapolla auraten pääsimme takaisin laduille hieman tasaisenpaan maastoon.
Kun päivän aikana hiihtää useissa eri korkeuksissa se tuo haasteensa suksien voitelulle. Alhaalla laaksossa oli aamuisin vain muutama pakkasaste. Iltapäivisin laakson ladut olivat rakeisia, koska lämpötila on plussan puolella. Kun siirtyi korkeammalle ja korkeammalle niitylle hiihtämään oli hyvin äkkiä jo 5-10 pakkasastetta. Minulla oli mukana omat Atomic skintehc sukseni eli siis ”karvapohjasukset”. Nämä olivat aivan ehdottoman hyvät olosuhteissa, joissa lumen koostumus ja lämpötila vaihtelee päivän aikana. Lisäsin vain pikaluistoa pohjiin ja karvat huolehtivat pidosta ylämäessä. Välillä tuli pyllähdettyä mäessä jos latu-ura oli huono. Olipa siellä myöskin mäki josta totesin, että on niin jyrkkä ja jäinen että en tule sitä murtsikoilla alas vaan otan sukset jalasta ja kävelen.
Reit im Winkel kylästä oli vajaan tunnin ajomatka Salzburgiin. Halusimme vaihtelua ruokapaikkaan ja ajoimme Salzburgin vanhaan kaupunkiin illalliselle. Perinteinen Wiener schnitzel ja olut maistuivat hyvin hiihtopäivän jälkeen. Illalla oli aika raukea olo kun vatsa on täynnä – ei tarvinnut paljon nukkumattia odotella. Keskimäärin hiihdin joka päivä 4-6 tunnin lenkkejä. Taukoja oli paljon ja aikaa vietettiin myös hiihtomajoilla tai eväitä syöden jossain kauniissa paikassa ulkona.
Mozartin syntymäkoti Salzburgin vanhassa kaupungissa.
Rooslife 