Monte di Frasassi sijaitsee Marchen hallinnollisella alueella Italian keskiosassa. Alueen pääkaupunki on Ancona Adrianmeren rannalla. Lähdimme aamulla majapaikastamme Agriturismo Le Betullesta seurueemme kanssa päiväretkelle kohti Gengan aluetta ja Monte di Frasassia. Suunnitelmana oli kävellä alueelle merkitty luontopolku ja syödä eväät vuoren huipulla katsellen kauniita maisemia.

Alueen kartta jossa keskellä M di Frasassi

Luontopolulla oli kauniit puiset opasteet, joiden avulla pysyi oikealla reitillä. Lisäksi meillä oli maastokartta ja kompassi.

img_8750-kopia

Välillä opasteet olivat puihin maalattuja merkkejä. Voiko olla kauniimpaa opastetta kuin tämä? Kaksivärinen muratti koristaa puunrunkoa ja punaiset raidat puussa osoittivat meidän olevan oikealla reitillä. Kyllä luonto osaa olla kaunis.

img_8776-kopia

Matkalla maistelimme villiparsaa, jota kasvoi metsässä polkujen varrella. Villiparsa on hyvin hentoista verrattuna siihen parsaan mitä me täällä suomessa ostamme kaupasta. Meidän majapaikassamme villiparsaa käytettiin myös ruuanlaitossa.

Näitä kukkameriä ihaillessa huomasin useita kukkalajeja, jota meillä Suomessa ostan kaupasta. On niin epäreilua, että Italiassa samoja kukkia on metsät täynnä. Kuvassa näkyvä kukkameri oli jotain syklaamin sukuista kukkaa. Kukka oli pienempi kuin kaupassa myytävät, mutta muuten samanlainen. Syklaamithan ovat kotoisin juuri Välimeren seudun vuoristoalueilta.

Sykaami meri

Näillä kallioilla söimme eväämme katsellen upeita maisemia ja vuoria silmän kantamattomiin. Marchen maakunta on erittäin mäkistä ja vuoristoista seutua. Tämä on aluetta, jota turismi ei vielä ole pilannut. Kauniista maisemista innostuneena piti sitten ottaa noita selfieitä. Nyt kävikin niin, että paparazzi yllätti ja otti kuvan. Kyllähän päivävaellus reppuun pitää yksi iPad mahtua mukaan – vai mitä?

img_8725-kopia
Selfie tauko

Tullessamme alas vuorelta pysähdyimme nauttimaan kahvia ja jäätelöä lähistöllä olevaan kahvilaan. Kahvilaa piti hellyyttävä vanha pariskunta. Palvelu oli hidasta, mutta se ei meitä haitannut. Pariskunnan antaumuksellista työskentelyä oli ihana seurata. Pienen kahvilan ylpeys oli selvästi kahvikone, joka oli kunniapaikalla. Ystäväni tässä kuvassa odottavat kahvia.

img_8796-kopia

Tauon jälkeen lähdimme kohti Grotte di Frasassia. Oli hienoa päivällä kiivetä vuoren päälle ja ihailla upeita maisemia. Iltapäivällä menimme sitten saman vuoren sisälle tippukiviluoliin. Tuossa alla kartta yleisölle avoinna olevasta luolastosta. Vuoren sisällä virtasi myös joki, jonka saattoi nähdä ajoittain virtaamassa syvien onkaloiden pohjalla. Vuori oli oikeastaan otto sisältä tai vähän kuin reikäjuusto. Luola oli useassa eri ”huoneessa”. Abyss Ancona on ensimmäinen osa luolastoa. Se on kooltaan ehkä Euroopan suurin ”ontto reikä vuoressa”ja on 180m pitkä, 120m leveä ja 200m korkea. Tämä paikka näytti suurelta kirkkosalilta.

11133990_1429788527326287_1389244875317086095_o
Luolan avoinna olevan osan kartta

Opastettu kierros luolastossa kesti 1h 15 min. Vaatteita piti lisätä, sillä luolassa oli +14 astetta ja kosteaa. Hyvät kengät olivat tarpeen, vaikka kulkuväylät oli tehty isoillekin turisti määrille sopiviksi. Luolasto on löydetty 1971. Joukko nuoria miehiä löysi vuorelta reiän, josta oli voimakas ilmavirta. Tämän reiän löytyminen aloitti tutkimukset, joiden avulla koko valtava luolasto löytyi. Luolastossa ei saanut valokuvata, mutta tuossa alla yksi ilman salamaa otettu kuva. Toki siellä myytiin valokuvauspalveluita suolaiseen hintaan. Grotte fi Frasassi sivuilta voit netistä käydä ihailemassa lisää kuvia.

11169744_1429788553992951_5045808960068082709_o

Kiitos upeasta retkestä ”M.A”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s