Olimme patikoimassa Marchen alueella, joka on Italian keskiosassa. Majapaikkanamme toimi  Agriturismo Le Betulle jota voin lämpimästi suositella, jos tuolle alueelle menee patikoimaan tai pyöräilemään. Turismi ei vielä ole pilannut aluetta vaan elämä pikkukylissä pyörii vanhaan tapaansa. Turisti kyllä huomataan ja otetaan ystävällisesti vastaan. Marche on erittäin mäkistä aluetta ja vuoristossa näkyikin paljon pyöräilyjoukkueita harjoittelemassa.

Lähdimme majapaikastamme varhaisen aamiaisen jälkeen. Meillä oli vuokrattuna tila-auto, johon me kaikki yhdeksän mahduimme. Auton taakse pakattiin: päiväreput, vaellussauvat sekä päivän ruuat. Päivän tavoitteena oli patikoida Monte Acuton eli Cuccon huipulle.

Monte Cucco, Italy

Reitti Monte Cuccon huipulle kulki kauniin luonnonsuojelualueen halki. Kevät oli jo pitkällä Italiassa. Alhaalla laaksossa oli lämmintä kuin Suomen kesässä, mutta ylempänä vuorilla on yllättävän kylmää ja kosteaa. Olinkin varautunut matkaan hieman liian vähissä vaatteissa. Varsinkin tauolla kevyttoppatakki fleecen lisäksi olisi ollut mukava.

Vaelluksen alkumatkan kuljimme pitkin puronvartta. Ylitimme puron useaan kertaan johtuen siitä kumpaa puolta oli helpompi edetä.

Kävelysauvat olivat hyvät, sillä veden alla olevat kivet ovat liukkaita.

Upeita isoja puita kirkkaissa kevään vihreässä. Näiden puiden katveessa oli tämän päiväinen lounaspaikkamme.

Videolla lounastauon tunnelmaa (kuvaaja Aras Jarjis). Teimme kolmella trangialla pasta carbonaraa koko porukalle. Ruoka valmistuu hitaasti sen lisäksi oli kylmä ja kamala nälkä.

Pitihän sitä kuvauttaa kaverilla itsensä satumetsässä.

Niityillä kasvoi kevätesikoita valtavissa mättäissä. Mitä isompi lehmänkakka mättäällä – sen suuremmat kukat esikossa. Tuntui oudolta että näitä kukkia kasvoi niityllä valtavasti ja normaalisti ostan näitä kukkakaupasta.

Yllä Araksen video niityltä, jonka läpi kuljimme. Oli vaikea olla astumatta kukkien päälle, sillä niitä oli silmän kantamattomiin. Näitäkin kukkia yritän epätoivoisesti kasvattaa mökillä kukkapenkissä ja erittäin huonolla menestyksellä.

Laaksosta lähdimme nousemaan kohti huippua. Ilma kylmenee ja puissa ei enää ole lehtiä. Alapuolellani kulkee puuraja. Tästä eteenpäin mennessä on enää ruohoa, kukkia ja kiviä. Pohjoispuolella rinnettä oli niin kylmää, että lumi on vielä maassa.  Jossain vaiheessa otin repusta varasukat ja pistin ne käteeni – toimi hyvin tai ainakin paremmin kuin ei mitään.

Kovin muuttuu karuksi maisemat verrattuna siihen kuinka kaunista oli alempana.Tässä vielä näkyy alas laaksoon, mutta kohta näkyvyys hävisi kokonaan ja sankka sumu peitti vuoren huipun. Tällä polulla voi tulla vastaan hieman isompikin vaeltaja, sillä polun varressa oli komeita lehmänkakka kasoja. Mitenhän ne lehmät kääntyy tällä polulla? edessä on meinaan umpikuja tai sellainen jyrkänne ettei sitä lehmät kiipeä.

Kun pääsimme Monte Cuccon huipulle 1556m oli nousua matkalla 500m ja patikointimatka yhteensä noin 12 km. Huipulle pääseminen oli  jyrkän kivikon takana, jonka minä etenin aika ”maanmyötäisesti” etten horjahda jyrkänteeltä. Ryömiessäni huomasin kivien välissä  kiiloja, jotka oli hakattu turvaköyttä varten – turvaköysi olisi ollut kiva tässä kohtaa, varsinkin kun kallio oli märkä ja liukas. Eipä ole kuvia tuosta viimeisestä noususta ilman turvavälineitä, koska meni kaikki energia siihen että sain itseni henkisesti eteenpäin. Huippu oli jyrkänteen reunalla ja oikeastaan minua ei tuo sumu haitannut lainkaan. Oli vain hyvä etten nähnyt mikä pudotus alas olisi ollut jos askel olisi livennyt. Ylhäällä oli niin kylmää, että hiukseni olivat täynnä jäätyneitä kastehelmiä – ihan satumainen ilmiö.

Yllä oleva kuva on otettu Monte Cuccon nettisivuilta. Kiipesimme tuon kuvassa näkyvän jyrkänteen ylimmälle reunalle. Alastulo oli sumun takia hankalaa, koska oli vaikea löytää reittiä polulle, joka johti takaisin metsään. Kompassin ja kartan avulla etsimme oikean suunnan ja pian löysimmekin maasta maalattuja kiviä, jotka osoittivat meidän olevan oikeassa suunnassa. Retkessä meni koko päivä ja olimme vasta illalla myöhään takaisin majapaikassamme.

Le Betullen illalliset olivat aivan mahtavia. Ruoka-aineet tulivat omalta tilalta ja keittiö teki kaiken itse pastasta lähtien. Tila tuotti myös viiniä, jota kuulemma olimme nauttineet runsaasti joka illallisella. No kuitenkin sen verran kohtuudella, että seuraavana aamuna olimme taas virkeinä lähtemään uudelle retkelle. Joinakin vaelluspäivinä meillä oli viinipullo (1/9 henkeä) mukana, sillä sehän kuuluu täällä perusruokavalioon.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s