Rubikin kuutio-salaatti on näyttävä tarjottava esimerkiksi: alkupalana, välipalana tai jälkiruokana. Raaka-aineiksi voi valita suosikki hedelmiään, kuitenkin sellaisia joiden kuutioiminen on suhteellisen helppoa. Lisäksi salaattiin voi laittaa hedelmien joukkoon vaikka juustokuutioita. Jotta kuutio olisi kauniin näköinen kannattaa valita värikkäitä raaka-aineita. Jos pidät juureksista voi kuution yhtä hyvin rakentaa: porkkanasta, lantusta tai bataatista, jotka kaikki ovat hyvänmakuisia … Jatka artikkeliin Hedelmäsalaatti – rubikin kuutio
Ykkösluokan viikonloppu
Pitää varmaan ensin määritellä mikä on "ykkösluokan viikonloppu"? Tarkka määritelmä käsitteelle on: aikaa ilman miehiä ja lapsia (aika tylyä eikö vain?). Lisäksi ykkösluokan viikonloppuun ei sisälly mitään kotitöitä ja ruuanlaittoakin minimaalisesti (korkeintaan aamiainen). Viikonloppu on lepoa, hyvää ruokaa (ravintolassa), mukavaa seuraa (hyvä ystävä) ja ulkoilua upeissa maisemissa. Ykkösluokan viikonlopun viettoon hyvä valinta on esimerkiksi Hanko. Ajoimme … Jatka artikkeliin Ykkösluokan viikonloppu
Yllätysillallinen
Pääsiäisen Levin matkalla oli perhe yhdessä pitkästä aikaa. Olimme alustavasti suunnitelleet, että juhlistaisimme minun syntymäpäiviäni tällä matkalla. Täytän täysiä kymmeniä, mutta en todellakaan halua mitään suuria pippaloita vaan olla läheisteni kanssa juhlapäivänä. Lauantai iltana olikin sitten tiedossa yllätysjuhlat oman perheen kanssa. En tiennyt minne olimme menossa kun taksi tuli oven eteen klo 18 ja lähdimme … Jatka artikkeliin Yllätysillallinen
Pääsiäinen Lapissa
Täällä sitä ollaan Joulupukin, shamaanien ja joiun maassa eli Levillä. Kuvassa Levin tunturipaljakka, joka on tuo metsärajan yläpuolelle nouseva tunturin lakialue. Suurin osa täällä liikkuu talvella laskettelusuksilla, mutta kyllä täällä voi yhtä hyvin myös kävellä. Hankikanto on hyvä ja tulee kuntoilua kun kiipeää mäkiä ylös ja alas. Levitunturin huipulta avautuu upea näkymä kaikkiin ilmansuuntiin, ympäröiviin … Jatka artikkeliin Pääsiäinen Lapissa
Omenaruusut
Omenaruusut on helppo ja nopea valmistaa. Oikeastaan niiden tekeminen on niin yksinkertaista ettet voi epäonnistua. Helppoudestaan huolimatta ruusut ovat varsin näyttävän näköisiä herkkuja. Valmistukseen tarvitset: 1 pkl voitaikinalevyjä 1 sitruuna 2-2.5 punaista omenaa kanelia, sokeria ja vaniljasokeria voit kokeilla myös erilaisia tuorejuustoja mausteeksi Purista sitruunanmehu mikron kestävään kulhoon. Siivuta omenat noin 2 mm paksuisiksi siivuiksi … Jatka artikkeliin Omenaruusut
Pääsiäisviinit viinitasting, Vinoteekki
Blogini on liikuntaa, muotia ja hyvinvointia, mutta kyllähän hyvä ruoka ja viini ehdottomasti lasketaan hyvinvointiin - eikö vain? Maanantaina oli kiva lähteä työpäivän jälkeen Vinoteekkiin Katajanokalle maistelemaan pääsiäisen viinejä. Vinoteekin viinikellarin vanhassa osassa on noin 140 viinikaappia. "Normaali" kaapit, ovat noin 200-240 pullon vetoisia. Vinoteekki Oy on perinteinen viinikellari osakeyhtiö Helsingin Katajanokalla. Runsaan 15 vuoden … Jatka artikkeliin Pääsiäisviinit viinitasting, Vinoteekki
Ril´s kevään ja kesän muotia 2017
Ystäväni Sari E pyysi minua mukaan Ril´s VIP muotinäytökseen, jonne hänellä oli avec kutsu. Tapahtumapaikkana oli Ril´s myymälä Helsingin Pohjoisesplanadilla. Myymälä suljetaan muilta asiakkailta tapahtuman ajaksi. Heti aluksi saimme lasilliset kuohuvaa. Pientä purtavaa oli myöskin tarjolla kauniisti katetulla pöydällä. Alussa oli hieman aikaa tutustua myymälässä mallistoon ennen muotinäytöksen alkua. Kiersimmekin läpi kaksikerroksisen myymälän rekit ja … Jatka artikkeliin Ril´s kevään ja kesän muotia 2017
Rapeat paistetut avokadot
Tätä herkkua voisi oikeastaan kutsua "avokadoranskalaisiksi". Kuori on rapea ja sisällä on lämmintä ja pehmeää avokadoa. Avokadon maku oikeastaan laimenee kun se kypsyy. Mikäli ei oikein pidä avokadon mausta, mutta terveellisyyden takia haluaisi näitä syödä niin tämä on yksi vaihtoehto. Pellilliseen rapeita paistettuja avokadoja tarvitset: 3 isoa avokadoa viipaleina 1 sitruunan mehu (myös lime käy) 1 … Jatka artikkeliin Rapeat paistetut avokadot