Uusi harrastus

Ensimmäisen kerran kiinnostuin geokätköilystä kun olimme erään ystäväni kanssa samalla työmatkalla 2010 joulukuussa pohjois Portugalissa Porto nimisessä kaupungissa. Kaisu oli jo pidempään miehensä kanssa harrastanut geokätköilyä. Tietty tuolla työmatkalla piti kongessikeskuksen läheisyydestä ja kaupungin keskustasta kaikki lähellä olevat kätköt etsiä. Muistan kun olimme Leilan kanssa Kaisun pikku apulaisia kun etsimme kätköä esimerkiksi kaupungin muurista. Tässä … Jatka artikkeliin Uusi harrastus

Avocado – banaani – raakasuklaamousse

Teki mieli tehdä jotain hyvää ja kaunista ruokaa. Itse pidän avokadoista ja ne ovatkin varsin runsasenergistä sekä terveellistä syötävää. Avokado-banaani-suklaamousse on helppo ja nopea valmistaa. Avocadon vihaajille tiedoksi, että avokado ei maistu tuota mausteiden alta lainkaan. Banaanin maku taas tulee moussesta selkeästi esille. Itse jätän banaanin seuraavalla kerralla pois, koska en pidä sen hajusta. Niin todellakin banaanin maku … Jatka artikkeliin Avocado – banaani – raakasuklaamousse

Kesäsuunnitelmia

Kesän lomamatka on tänä vuonna tarkoitus polkea fillarilla. Tuossa tuo minun matkajuhta lepää kesäpaikan varaston seinällä. Kuski on jo malttamaton ja odottaa, että loma alkaa. Ennen reissua tässä ehtii vielä viikonloppuisin tekemään monta pidempää pyörälenkkiä. Yleiskuntoni on tällä hetkellä hyvä (ainakin omasta mielestä). Olen koko talven käynyt sisäpyöräilemässä spinning tunneilla noin x 3 viikossa, jotta tuntuma … Jatka artikkeliin Kesäsuunnitelmia

Tiramisu

Olimme menossa juhliin, jotka järjestettiin teemalla nyyttärit. Itse tykkään leipoa ja siksi olikin kiva, että minä sain tehtäväksi juuri tuon jälkkärin valmistuksen. Tässäpä ainekset herkulliseen tiramisuun. Tuolle suklaalevylle meinasi käydä köpelösti. Pelastin suklaan viime hetkellä ennen sen joutumista perheemme "suklaarosvon kynsiin". Tämä tiramisu on leivottu meidän kesämökin keittiössä. Mökillä on keittiön seinällä todella iso liitutaulu, johon on … Jatka artikkeliin Tiramisu

Iltalehden ja Elloksen muotikuvauksissa

Minua pyydettiin Iltalehden tyyli.com sivustolle tulevaan kuvaukseen, jossa kuvataan Elloksen kesän mekkoja. Kuvaukset olivat Alma talolla, joka on lehtitalon uusi konttori Helsingissä Töölönlahden rannalla. Oli sovittu että tulen aamulla infoon ja kysyn sieltä yhteyshenkilöäni Piaa. Siinä me sitten Tuomas Enbusken kanssa odotettiin infossa, että joku päästää meidät sisälle,  niin ja Tuomas E ei tullut näihin … Jatka artikkeliin Iltalehden ja Elloksen muotikuvauksissa

Erilainen Vappu

Vappuaattona iltapäivällä ajoimme mökiltä takaisin kohti Helsinkiä. Illalle oli ohjelmassa kahdet eri vappujuhlat tässä ihan lähellä kotiani. Melkoinen kevätflunssa on koetellut minua viikon verran, joten olo ei ole niitä kaikista freeseimpiä. Ensin menemme "vapareihin", jotka ovat siis yhdistetyt tupaantuliaiset ja vappujuhlat. Loppuillaksi siirryimme lähemmäksi kotiamme, jossa ystäviemme kotona on illan seuraavat juhlat nyyttäri teemalla (ja … Jatka artikkeliin Erilainen Vappu