Osa 2; elämää plantaarifaskiitin kanssa 479 päivää

Tämä postaus on jatko-osa 15.2.2017 postaukselleni ”Elämää plantaarifaskiitin kanssa 479 päivää”. Helmikuussa tarina päättyi siihen että olin menossa Pohjola sairaalaan urheiluklinikalle ja jalkaan pistetään kortisonia.

Pistoksen aiheuttama kipu oli siedettävää laatua. Kortisonin joukossa oli puudutetta ja se veikin kivun täysin jalasta muutamaksi tunniksi. Puudutteen vaikutuksen lakattua oli jalka aiempaa kipeämpi noin 3 vrk ajan. Jouduin syömään Ibuprofeiiniä kipeään jalkaan, jotta pystyin käymään töissä. Kortisonipistoksen jälkeinen kipu aiheutuu täysin siitä, että synteettinen kortisoni on rakennettu kiteiseksi (kiteistä aine vapautuu hitaasti ja tasaisesti päivien kuluessa), jolloin nämä kiteet liuetessaan aiheuttavat osalle potilaista kudoksiin ohimenevän tulehdusreaktion. Kipu ei siis ole merkki virheellisestä pistämisestä vaan kemiallisesta reaktiosta kudoksessa. Kortisonin pistämisen jälkeen pitää ottaa ns. iisisti kaksi viikkoa. Kortisoni heikentää jo ennestään rappeutunutta akillesjännettä, joka plantaarifaskiitissa on tulehtunut/rappeutunut. Liian nopea rasituksen lisääminen kortisonipistoksen jälkeen voi aiheuttaa koko jänteen repeämisen.

Kolme viikkoa pistoksesta jalka oli täysin oireeton. Edessä oli viikon hiihtoloma Itävallassa. Mukaan matkalle lähtivät murtomaahiihtosukset. Edellisenä talvena hiihto onnistui hyvin pf-vaivan kanssa. Perinteisellä tyylillä hiihtäessä liike on sellainen, että kalvojänne venyttyy mutta jalkaan ei kohdistu juoksun aiheuttamaa tärähdystä. PF-vaivassa jänteen venyttäminen on yksi oleellinen osa hoitoa ja hiihdossa on juuri sopivaa venytystä jänteelle.

Alun perin oli ajatuksena, että muu perhe laskettelee ja minä teen yksin hiihtovaellus retkiä päivisin. Nyt kävi niin onnettomasti, että poikani oli tapaturmassa 2 viikkoa ennen matkaa. Matkaan päästiin neurokirurgin luvalla, sillä oli epävarmaan voiko hän lentää turvallisesti. Tapaturmassa tuli päähän pienet vuodot lukin- ja kovakalvon alle. Poika oli Lastenklinikan valvonnassa 3 yötä ennen kotiutusta. Hiihtoreissulle poika sai luvan murtomaahiihtää äidin kanssa, mutta laskettelu oli kielletty ettei päähän kohdistu mahdollisesti kaatuessa uutta iskua. Näin minä sitten sain hiihtoseuraa. Työkaverit kyllä naureskelivat minulle ja kysyivät, että tietääkö se neurokirurgi millainen äiti pojalla on ”äidin maltilliset hiihtoreissut kuulemma tiedetään”? Näin jälkikäteen voin kertoa, että poikani toipui täysin onnettomuudesta, eikä päässä näkynyt kontrolli CT-kuvissa mitään jälkeä vammasta.

Jalka toimi kolme viikkoa kortisonipistoksen jälkeen moitteettomasti. Päivän matkat eivät olleet kovinkaan pitkiä noin 15 km, mutta nousua huimasti murtomaahiihtosuksilla. Tuolla me kaksi toipilasta nautimme luonnosta rauhalliseen tahtiimme. Ylämäen jälkeen on aina alamäki ja ne kieltämättä olivat hurjia tuolla Sveitsin ja Itävallan rajalla.

Helmikuusta huhtikuulle liikunta on ollut ohjattuja spinning tunteja, kuntosaliharjoittelua sekä kävelyä. Olen kuullostellut miltä jalat tuntuvat ja lisännyt liikuntaa erittäin varovasti ja maltillisesti. Lepopäiviä on viikossa ollut kaksi jolloin ei ole mitään liikuntaa kalenterissa. Huhtikuusta lähtien lisäsin hieman lyhyitä juoksulenkkejä viikoittaiseen ohjelmaan. Huhti- ja toukokuulle juoksua tuli kuitenkin aika vähän noin yksi juoksulenkki viikossa. Neljä kuukautta kivutonta liikuntaa, kuinka ihanaa se onkaan… Olisiko vihdoin pf-vaiva selätetty?

Toukokuun lopulla olin 8 km lenkillä metsäpolulla. Kesken lenkin alkoi yhtäkkiä pistämään oikeaan kantapäähän. Jatkoin lenkin loppuun asti hiljaa juosten ja kipukin jo hieman hellitti. Ei ollut pf-vaivat ohi vaan vaiva uusiutui. Kipu on tyypiltään hieman erilaista kuin aiemmin, mutta tunnistan sen kuitenkin jännevammaksi. Jalat on siis kuvattu 2017 tammikuussa ja magneetissa joten kyse ei ole murtumasta tai rasvapatjan ohentumisesta. Nyt molemmat jalat ovat olleet kipeitä kolme viikkoa. Oikea on kipeämpi kuin vasen ja särkylääkkeitä olen ottanut säännöllisesti, jotta tilanne rauhoittuisi. Öisin olen pitänyt vetosukkaa joka näkyy tuossa artikkelikuvassa. Sukan kanssa on vaikea nukkua, mutta parhaani mukaan koitan sietää sitä. Lisäksi olen tehnyt tuttuja venytyksiä pohkeelle ja hieronut jalkapohjia. Loman jälkeen kun palaan Helsinkiin aion kokeilla fasciamanipulaatiota jalkoihin. Nyt on vaikea saada aikoja ja oma lomakin alkaa viikon päästä.

Tässä on vähän jännät päivät edessä sillä reilun viikon päästä pitäisi olla matkalla polkupyörällä kohti Nuorgamia. Jalka ei siis mitenkään ole prima kunnossa, mutta kestääkö se noin 1400 km pyöräilyn? Nyt lepuutellaan jalkaa mahdollisuuksien mukaan. Yöllä venytetään jännettä ja päivällä geelityynyt + teippaukset + särkylääkettä. Ensi viikolla ennen juhannusta viimeiset kuulumiset missä mennään jalan ja plantaarifasciitin suhteen.