Kylmää ja sateista kesää tuli mitta täyteen. Niinpä tuli tunne, että pitää päästä jonnekin lämpimään hetkeksi latautumaan. Toiveena meillä oli: lyhyet lennot, lämmintä, meri ja kaupunkimainen ympäristö. Päädyimme siis tilaamaan netistä lennot Nizzaan. Kun suorat lennot oli löytyneet kohtuullisella hinnalla, niin kivoja hotelleja kyllä aina löytyy.

Ranskan Rivieran pääkaupunki Nizza on Ranskan viidenneksi suurin kaupunki. Aluetta kutsutaan ranskaksi nimellä Cote dÀzur eli sininen rannikko ja syystä, sillä turkoosinkirkas meri on läsnä kaikkialla. Harvassa suurkaupungissa voi uida ja ottaa aurinkoa keskellä kaupunkia. Lisäksi oman viehätyksensä alueelle tuo taustalla siintävä vuoristo. Olimme ns. aikuisten matkalla ja halusimme tasokkaan hotellin Promenade des Anglais varrelta.

Westminster Hotel & Spa sijaitsee Nizzan rantabulevardilla aivan kuuluisan Hotelli Necrescon läheisyydessä. Oli nautinto syödä aamiaista lämpimässä hotellin terassilla kun voi samalla katsella merelle. Aamiainen oli niin runsas ja maittava, että sillä pärjäsi pitkälle iltapäivään.

Upea hotellimme oli rakennettu 1881. Hotellin nimi tulee Westminsterin herttuasta. Omistajina on edelleen Schmitz-Grinda suku. Hotellissa on varsinaisia taideaarteita näkyvillä, kuten kauniita frescoja, lyijylasi ikkunoita ja maalauksia. Hotellin aulat ja juhlatilat olivat ylellisen kauniit. Hotellihuoneessamme oli hauska pikku vika, sillä lattia oli erittäin vino. Parhaiten lattian vinouden huomasi kylpyhuoneen ovesta, joka aukesi vain noin 60 astetta kunnes se juuttui kiinni lattiaan. Ilmeisemmin hotellin perustukset ovat ”hieman” eläneet 136 vuodessa.

Toki hotellista löytyi tuoreempaakin taidetta kuten nämä kissa ja lintu. Taide ympäri hotellia teki paikasta erittäin viihtyisän.

Piti ottaa näitä poseerauskuviakin kun puitteet olivat niin kauniit.

Vasemman puoleisessa kuvassa on: Esprit sifonkimekko, YSL käsilaukku ja Filippa K:n kengät.

Oikean puoleisessa kuvassa on: Turkista vuosia sitten löytynyt tunika, joka on kiva laittaa uikkareiden päälle kun lähtee rannalle. Kengät on muutaman Euron halpikset jostain reissusta. Laukku on Hermes kääntölaukku (musta tai punainen kun kääntää laukun ympäri). Aurinkolasit todella vanhat Christian Diorilta ja uikkarit New Yorkersista

Hotellilla oli oma ranta jossa oli täydet palvelut. Tämä herkku ei suinkaan ollut hotellin asukkaille ilmaista. Sisäänpääsy maksoi yhdeltä hengeltä 25€. Tuohon hintaan kuului aurinkotuoli + varjo ja rantapyyhe. Rannalle ei saanut tuoda omia juomia tai ruokia vaan ne piti ostaa alueella olevasta ravintolasta. Kyllä näille rantapäiville hintaa tuli kun tuon sisäänpääsyn lisäksi vielä söi ja joi ravintolahinnoilla. Ei siis ole mikään lapsiperheiden ranta, koska neljän hengen rantamaksut olisivat jo 100€ ja sen päälle vielä päivän ruuat ja juomat.

Toki ruoka oli kaunista sekä maittavaa ja palvelu erittäin kohteliasta.

Lisäksi ei aina tarvinnut lähteä ravintolan puolelle syömään tai juomaan, koska ruuat ja juomat tuotiin myös siihen omalle rantatuolille tarjottimen kanssa. Rantapojat ja tytöt päivystivät ahkerasti tuolien välissä ja toivat juomaa  kohentelivat aurinkotuolien pehmusteita ym.. Lisäksi rannalla oli myös hieroja jos halusi hemmotella itseään. Suomen kylmän kesän jälkeen oli aivan ihanaa nauttia tästä lämmöstä kun varjossakin oli yli 30 astetta lämmintä. Kuvaan on päässyt myös uusi Nizzasta ostettu hellehattuni. Hattu olikin ainoa ostokseni tältä matkalta.

Nizzassa käydessä ei kannata missata vanhaa kaupunkia Le Vieux Nice, joka on yksi viehättävimmistä Ranskan vanhoista kaupungeista. Nizza on siitä kätevä lomakohde, että lähes kaikki on kävelymatkan päässä. Jos kävely ei enää jossain vaiheessa kiinnosta voi matkaa jatkaa linja-autolla tai modernilla raitovaunulla.

Vanhan kaupungin ihania myyntikojuja. Tarjolla on mausteita, saippuoita jne.. Olimme vahassa kaupungissa joka päivä vasta illalla, joten joka aamuinen kukkatori jäi nyt käymättä.

Vanhassa kaupungissa oli myös ihania jäätelöbaareja. Perinteisiä Italialaisen jäätelön myyntipisteitä sekä lisäksi tämä herkullisen näköinen Macarons baari. Täällä oli ihan kaikkea mahdollista mitä tuon Macarons leivoksen väliin vain keksii laittaa – kuten jäätelöä.

Vanha Nizza on täynnä värikkäitä taloja ja kapeita kujia sekä pikkuruisia ravintoloita. Tämä oli minulle neljäs kerta kun olen Nizzassa. Ensimmäisen kerran kun kävin Nizzassa 90-luvun alussa, niin menimme mieheni kanssa sillä matkalla Monacossa kihloihin. Penkki jossa vaihdoimme sormuksia on edelleen siellä Ruhtinas Albertin linnan puistossa.

Tällä reissulla ei ainakaan paino päässyt laskemaan. Nesteytyksestä ja energian saannista on hyvä huolehtia. Tuon Nuorgamin pyöräilyreissun seurauksena paino hieman laski ja tankkasin Nizzassa kaikki menetetyt kilot takaisin – kuten näistä annoksista voi päätellä.

Nämä kaksi viimeistä kuvaa löysin vanhasta kännykästäni. Viimeksi ajoimme Nizzaan Suomesta omalla autolla Via Balticaa pitkin. Nizzasta meillä oli talo vuokrattuna vuoren rinteeltä viikoksi. Talosta näkyi merelle ja siellä oli ihanan rauhallista. Olisin voinut maata siinä pihalla viikon aurinkotuolissa ja kuunnella heinäsirkkoja. Talo oli vanha maalaistalo joka oli viehättävästi remontoitu sekä sisustettu.

Puutarhan viehättävä pöytäryhmä viiniköynösten alla. Puutarhassa oli leveät Laventeli kukkapenkit, mun suosikki kukka. Tässä paikassa oli yksi ainoa vika ja se oli tie joka johti talolle. Tie muuttui korkeammalla yksi kaistaiseksi. Alhaalta tultiin hurjaa vauhtia ylös jyrkkää rinnettä, jotta auto jaksoi vetää ylös asti. Ylhäältä tulevan velvollisuus oli mennä sivuun jollekin leveämmälle kohdalle kun kuuli auton torven ääniä. Meillä ei ollut ongelmia ajaa tuota rinnettä ylös Landrover maasturillamme, koska autossa oli myös vuoristovaihteet. Ongelma tuli tien kapeudesta kun piti kääntyä risteyksissä. Auto ei mahtunut kääntymään vaan sitä piti peruuttaa ja sovitella siihen tielle, jotta kääntyminen onnistui. Peruuttaminen tuossa kapealla tiellä sai minun pulssini nousemaan, sillä tiessä ei ollut kummoisiakaan kaiteita ja alhaalle oli melkoinen pudotus.

Jos et ole vielä Nizzassa käynyt, niin pistäppä varaten matka tuonne Välimeren aaltoihin. Pitkälti syksyä siellä riittää vielä lämpöä ja valoa.

 

 

 

2 vastausta artikkeliin “Kaunis Nizza – Ranskan Rivieran sydän

  1. Olipas taas ihanaa luettavaa…..ja katseltavaa , nuo vanhat rakennukset aivan mahtavia.
    Nizza on varmaankin romanttinen kaupunki ? Minä olen käynyt vain työmatkoilla Ranskassa , mutta eihän ne suuntautuneet Nizzaan vaan Pariisiin ja Lyoniin. Hotellit aivan toista luokkaa kuin Sinulla.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s