Minulta on toivottu postausta pyöräilyvaatteista ja mistä olen hankkinut niitä. Eli tässäpä rapsaa vaatekaappini sisällöstä. Treenivaatteita on tullut hankittua sieltä sun täältä ja erilaisia trikoita/teknisiä vaatteita on melkoiset valikoimat. Kyllähän sitä vähemmälläkin pärjäisi, mutta olen itse perso ostamaan kauniita vaatteita niin on vaikea urheillessa välttyä tuolta paheeltaan.

Ensinnäkin tilaan aika paljon nettikaupasta ja varsinkin Kiinasta. Kotiin on tilattu vaatteiden lisäksi jopa huonekaluja Kiinasta asti. Vaatteet tulevat suhteellisen ”nopeasti” siis noin 2 viikossa kuriirifirman kautta kotiovelle. Huonekaluja sen sijaan joutui odottamaan kuukausia kun ne tulivat kontissa pitkin merta Suomeen. Kun tilaa muista kuin suomessa toimivista nettikaupoista on hyvä varautua siihen, että tuotteen palauttaminen ei ole taloudellisesti kannattavaa. Eli pienellä riskillä aina tilaa kun tuotteet tulevat Aasiasta, Euroopasta tai USA:sta koska kokomitoituksissa on eroja. Vaikka sivustoilla on usein selkeät kokotaulukot, niin yllätyksiä voi silti tulla tuotteiden kanssa. Vaikka joistakin nettikaupoista tilaaminen on hieman arpapeliä, niin ehdottomasti tilaan itse jatkossakin netistä. Hinnat ovat huomattavasti edullisemmat ja valikoimat ovat erittäin runsaat. Kun tilaat EU:n ulkopuolelta tuotteista joutuu myös maksamaan tullin, mutta yleensä kuriirifirmasta joka toimittaa tuotteen Suomessa haluamaasi osoitteeseen voit ostaa tämän tullauspalvelun.

Tässä kuvassa on Kiinalaisesta nettikaupasta Light in the box.com tilattu Primalin lyhythihainen ajopaita. Paidan alla on Reebockin pitkähihainen tekninenpaita, sillä kuvanottohetkellä oli hieman viileä ajokeli. Ajohanskat ovat Lidl löytö ja hyvin ovat toimineet. Bliz ajolasit ovat löytyneet hyvällä tuurilla Intersportin poistomyynnistä. Laseihin on kahdet eri linssit ja tässä peililaseilla. Tykkään näistä ajolaseista, koska ne istuvat hyvin kypärän kanssa yhteen. Kuvassa on vanha kypäräni johon lasit eivät istu yhtä hyvin kuin uuteen mustaan kypärään. Jalassa on jotkut mustista trikoistani.

Tämä lyhythihainen ajopaita on myös tilattu tuosta edellä mainitusta Light in the box.com nettikaupasta. Lyhyiden hihojen lisäksi olen laittanut käsivarsiin irtohihat. Tilasin nämäkin Kiinasta ja ne ovat todella kätevät käyttää. Välillä on kuuma tai kylmä, niin hihat on helppo laittaa päälle. Eikä se ole aina kylmä kun hihoja tarvitaan vaan joskus pitää myös suojata itseään auringolta jos on pitkään tien päällä ja aurinko paistaa. Ajolasit ovat samat kuin edellisessä kuvassa, mutta pilvisemmällä ilmalla tuo oranssilinssi on mukavampi käyttää kun tienpinta näkyy paremmin.

Irtohihoja saa tuosta nettikaupasta noin  6.17€/ pari. Värivalikoima on erittäin runsas ja jos haluaa jotain vähän sävähdyttävämpää, niin tuolta löytyy malleja joissa näyttää siltä kuin käsivarret olisivat tatuointeja täynnä. Itse en ole tatuointien ystävä, joten omat irtohihat on ihan yksivärisiä.

Pyöräillessä kirkkaat värit ovat turvallisuustekijä. Tämä vihreä paita on hankittu Italiasta pari vuotta sitten. Tätä paitaa olen käyttänyt kerran myös maastojuoksussa. Näissä paidoissa kun on tuolla selkäpuolella yleensä kolme isoa taskua, niin niihin oli kätevää laittaa geelit ja energiapatukat juoksulle. Eihän sillä niin ole väliä jos pyöräilypaidalla lähtee juoksemaan jos se toimii hyvin esimerkiksi juuri isojen taskujensa ansiosta.

Tämä setti on myöskin hankittu tuosta edellä mainitusta nettikaupasta. Paitojen hinnat ovat 15-20€ ja housut 15-30€. Minun paitakoko on normaalisti 38 ja tämä paita on kokoa 40. Mitoitukset ovat todella pienet, sillä koko 42 olisi varmaan sopivampi minulle kun tilaan Kiinasta. Eli ei siis kannata järkyttyä jos joutuu tilaamaan kaksi numeroa isompia vaatteita kun normaalisti on tottunut. Tykkään tämän setin kuosista ja väreistä. Paidan materiaali on hieman kevyempää trikoota, mutta on pysynyt hyvin mallissaan eikä ole haalistunut pesussa. Setin housuissa on eri materiaali, vaikka kuosi on sama. Housut ovat napakkaa kangasta ja pehmusteet haaroissa ovat erittäin hyvät.

Tässä ajetaan legiä Valkeakoski – Helsinki 154km. Päällä on ihan tavallinen Kari Traan tekninenpaita. Paidan väri on kuitenkin sen verran kirkas, että se on turvallinen pyöräilijälle. Tästä kuvasta huomaa, kuinka uusi kypärä sopii hyvin ajolasien kanssa muodoltaan yhteen. Kasvot on aika hyvin suojattu itikoilta ja lentäviltä pikkukiviltä, kun otsakin peittyy lasien alle. Jalassa on ihan tavalliset Kari Traa pitkät juoksutrikoot. Näiden housujen alle olen laittanut pyöräilyalushousut joissa on pehmusteet. Joskus on kiva käyttää muitakin trikoita ja laittamalla alle pehmustetut alushousut, niin pylly kestää pidemmänkin lenkin kuten kuvassa on meneillään. Kenkien päällä on Shimanon kengänsuojukset, jotka pitävät tihkusadetta mutta kunnon sateella niiden alle kannattaa laittaa kahden litran pakastepussit. Kengän suojukset maksavat noin 60€ ja on kyllä kummallista etteivät ne pidä kunnon sadetta. Klossien kohdat olen vielä tiivistänyt kengän sisäpuolelta ilmastointiteipillä, mutta vesi tulee ilman muovipusseja läpi myös tuosta suojuksen päältä. Näillä kengänsuojuksilla voi ajaa klosseilla, koska niiden pohjassa on aukot kenkien kiinnittämistä varten.

Tässä olenkin käynyt Lidi:ssä ostoksilla. Pyöräilylasit ovat Lidl hankinta muutaman vuoden takaa. Näihin laseihin on siniset ja mustat linssit. Kuvassa on päässä nyt 2017 keväällä hankittu uusi kypärä. Kypärä on muuten hyvä malliltaan ja säädöiltään, mutta kaipaisin verkkoa tuohon ilmastointiaukkojen kohdalle. Joskus on todella epämiellyttävää kun lentävät hyönteiset menevät aukoista sisään ja ryömivät pitkin päänahkaani. Silloin on pakko pysähtyä ja häätää vapaamatkustajat pois hiusten joukosta. Jalassa on Lidl pyöräilyhousut, jotka ovat ihan hyvät käytössä. Lidl vaatteissa on aika reilu mitoitus, joten numeroa pienemmät pöksyt olisi riittänyt mutta ei nämä nyt jalasta putoa. Paitana ihan tavallinen ja näkyvä tekninenpaita.

Fillarissa on asennettuna leveät kumit kesän matkapyöräilyä varten. Vauhti hidastuu, mutta tällä renkaalla voi ajaa hyvin hiekallakin.

Tässä on Lidl lasit mustilla vaihtolinsseillä. Välillä tarvitaan myös ajotakkia. Tämä sama takki on minulla myös juostessa. Takki on Asics ja kevyesti topattu. Takki joustaa ja hengittää sekä on oikein näkyvä tuolla tienpäällä.

Tätä Kari Traan takkia olen käyttänyt: juostessa, patikoidessa ja pyöräillessä. Kangas on joustavaa ja pitää pienen sateen. Tekniset ominaisuudet ovat hyvät ja takki päästää hien läpi, mutta sisäpinta pysyy kuivana. Takki on useamman vuoden vanha ja se on edelleen uutta vastaavassa kunnossa vaikka olen käyttänyt sitä paljon. Eli ei sen toimivan takin tarvitse välttämättä olla pyöräilytakki vaan tavallinen liikuntaan suunniteltu takki toimii oikein hyvin.

Eikä tämä pyöräily Suomessa ole yhtä auringonpaistetta. Haglöfsin takki pitää pienen sateen, mutta tuntien sade tulee takista läpi (se on kokeiltu). Toisaalta tämä on mukava takki pyöräillessä kun se pitää: tuulen, pienen sateen ja hengittää. Takin ominaisuudet tosin tutkimusten mukaan huononevat joka pesun jälkeen, joten kannattaa miettiä kuinka usein takkia pesee jos haluaa että se pitää vettä.

Tässä vielä lopuksi muutama vaihtoehto mitä voisin seuraavaksi tilata tuolta kiinalaisesta nettikaupasta. Näissä ei hinta päätä huimaa ja ovat omasta mielestäni oikein kivan näköisiä. Tuo Suomi takki nyt olisi ihan must hankkia näin juhlavuonna. Takille voisi löytyä muutakin käyttöä kuin fillaroidessa – mitähän tuohon tekstikenttään laittaisi? En ainakaan omaa nimeäni siihen haluaisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s