Vuokrasimme hotellistamme Sofitel Krabi Phokeethra maastopyörät päiväksi. Hotellimme kunto-ohjaaja suositteli meille päiväretkeä läheiselle luonnonsuojelualueelle polkupyörillä. Khao Ngon Nak – puistossa olisi kuulemma upeat näköalat kun kiipeää sinne korkeimmalle kohdalle sekä vesiputoukset. Olimme hänen mielestään niin hyväkuntoisia, että ehdottomasti kuulemma kannattaisi lähteä tuonne pyöräilemään ja patikoimaan.

Nämä meidän vuokraamamme pyörät näyttävät paljon paremmilta kuin mikä niiden kunto oli. Omassa pyörässäni oli toisen polkimen laakereissa jotain vikaa ja poljin liikkui nykäyksittäin. Ystäväni pyörässä oli myös jotain kremppaa ja siksi saimmekin lopulta koko päivän fillarivuokran yhden tunnin hinnalla. Kypärät olivat jotain vähän sinne päin, vaikka niitä kuinka sääti. En yhtään ihmettele, että ihmiset pakkaavat oman fillarin lentokoneeseen mukaan jos lähtevät pyöräilylomille – vuokrapyörä voi olla tasoltaan heikko. Pyörän runkokoko oli myöskin suunniteltu kääpiöille. Mitenhän isot miehet näiden pyörien kanssa pärjäsivät kun minullakin tuli sellainen tunne, että ajan lasten pyörällä? Hotellin kaikki pyörät olivat samanlaisia ja kokoisia. No ei valiteta liikaa huonosta pyörästä vaan mennään asiaan.

Lähdimme hotellilta rantatietä pitkin ajamaan kohti luonnonpuistoa. Liikenne oli tällä tiellä erittäin rauhallista. Risteysalueilla pysähdyimme, sillä vasemmanpuoleinen liikenne vaati hieman totuttelua kun piti miettiä mistä niitä autoja ja mopoja oikein tulikaan. Asfaltti oli erittäin hyvässä kunnossa ja täytyy myöntää, että paljon paremmassa kuin monella suomalaisella tiellä. Vaikka saimme hotellilta ohjeet luonnonpuistolle tuli heti aluksi pieni suunnistus virhe. Ajoimme risteyksestä mäkeä ylös ja huomasimme pian olevamme sorakuopalla, jossa punnittiin lastissa olevia kuorma-autoja. Siinä taisi olla paikallisilla miehillä ihmettelemistä kun turisti daamit pöllähtivät maastofillareilla kyseiseen paikkaan. Miehet sitten ystävällisesti opastivat meidät oikealle reitille.

Matka hotellilta luonnonpuistolle ei ollut pitkä, ehkä noin 4 km suuntaansa? Opasteet olivat olemattomat tai oikeastaan niitä ei ollut. Tämä osa rannikosta oli hyvin rauhallista ja mukavaa ajella pyörällä.

Saavuimme luonnonpuiston parkkipaikalle ja muut patikoijat olivat näköjään tulleet paikalle autoilla. Olimme ainoat fillaristit lähtöpaikalla. Puistonvartija näytti ystävällisesti meille paikan mihin pyörät voisi jättää ja kypärät laitettiin roikkumaan hänen kojunsa kattoon. Ennen metsään lähtemistä piti kirjata itsensä vihkoon: nimi, kansalaisuus, puhelinnumero ja lähtöaika. Metsästä palattuaan piti sitten vastaavasti kuitata aika koska on tullut pois viidakosta.

Metsänvartijan kanssa katsoimme vielä yhdessä isoja karttatauluja missä alueen reitit näkyivät ja otimme niistä varmuudeksi myös kuvat. Lähdimme siis patikoimaan tuolle vihreälle alueelle.

Reitin alussa oli kauniita puroja ja vesialtaita. Vaikka vesi näytti houkuttelevalta siinä kuumuudessa ja kosteudessa ei kuitenkaan tehnyt mieli mennä luonnon lampeen uimaan. Sen verran ötökkä kammoinen olen, että kengät pysyivät jalassa. Nämä purot varmaan tuovat vettä alas laaksoon sieltä vesiputouksilta, jotka ovat myös alueella?

Me kun luulimme että se näköala ja vesiputoukset ovat siellä fillarointi matkan päässä, mutta olimme todellakin väärässä. Hyvin pian polku muuttui vaikeakulkuiseksi. Rankkasateet ja vesi olivat huuhtoneet hiekkaperäisen maan poluilta ja kivet sekä juuret tekivät kävelystä hidasta ja vaikeaa. Nämäkin puunjuuret näyttivät mustilta muoviletkuilta tai käärmeiltä. Lisäksi menomatka oli koko ajan pientä nousua. En ihan ollut varautunut tällaiseen patikointiin mihin nyt olimme lähteneet. Ensinnäkin kunnon vaelluskengät olisivat olleet kivikoissa tarpeen. Eniten kuitenkin kaipasin vaellussauvoja. Teinkin itselleni kaatuneesta puunrungosta kepin jonka avulla oli helpompi kävellä, kun siitä sai tukea kivikoissa.

Patikoijille oli välillä näitä tauluja joissa kehotettiin varovaisuuteen. Mietimme hieman mitä täällä pitäisi varoa: eksymistä, kaatumista vai eläimiä? Jos joku noista pitäisi valita, niin ennemmin kadun kuin kohtaan käärmeen tai eksyn yöksi tuonne metsään. Onneksi mitään noista ei osunut kohdalle.

Edellisestä kerrastani kun olen ollut viidakossa/sademetsässä on vierähtänyt pitkä tovi. Joskus vuosia sitten olen ollut Dominikaanisessa tasavallassa mangrovemetsässä, mutta se oli hyvin erilainen kokemus kuin tämä kerta. Viidakossa oli todella meluisaa. Jotkut hyönteiset ja pienet linnut pitivät todella kovaa ääntä, joka muistutti lähinnä moottorisahaa tai sirkkeliä. Ajoittain ääni oli voimakkaampi kuin toisissa paikoissa. Mehän Suomessa menemme menemme metsän hiljaisuuteen nauttimaan, mutta täällä Thaimaassa olisi tarvinnut kuulosuojaimet. Minulle tuli ihan mieleen televisiosarja Lost näistä äänistä – äänimaailma oli epätodellinen, ei mitään lintujen laulua vaan kauhea meteli.

Puiden rungot olivat valtavia. Noiden juurien poimuihin olisi aikuinenkin ihminen mahtunut piiloon. Puista roikkui myös liaaneita, jotka olivat todella vankkoja. Olin ajatellut, että näkisimme metsässä: lintuja, hyönteisiä ja perhosia. Yhtään lintua ei näkynyt koko päivänä eikä niistä viidakon äänistä erottanut mikä tuli linnusta ja mikä hyönteisistä. Muutaman kauniin ja ison perhosen näin lentämässä lähellämme. Käärmeitä en toivonut näkeväni, sillä minulla oli kengät joissa oli nilkat paljaana ja ajoittain ei polulla erottanut oliko siinä puunjuuria vai käärmeitä. Ehkä ällöttävin otus johon metsässä törmäsimme oli polulla vipeltänyt noin 20-30 cm pitkä tuhatjalkainen, joka vipelsi puskaan piiloon meitä. Tämä tuhatjalkainen oli väriltään punaruskea ja noin nakkimakkaran paksuinen.

Näissä kahdessa viimeisessä kuvassa on näkymiä laaksoon. Polut olivat huonokuntoisia, jyrkkiä ja hitaita edetä. Matka tänne ylös ei kilometreissä ollut kuin 3.7 km, mutta pelkkään nousuun meillä meni kaksi tuntia aikaa. Kun on päässyt näkemään elämässään tuntureita sekä vuoria, niin ehkä nämä nyppylät luokitellaan sinne kategoriaan Thaimaan tunturit. Tosin tunturissa on huomattavasti helpompi liikkua kuin tuolla metsässä.

Paikoitellen sademetsän polkuja kulkiessa tuli mieleen, ettei tämä oikeastaan ole sen ihmeellisempi paikka kuin suomalainen metsä. On tietenkin kuumaa ja kosteaa sekä puut ovat jotain muuta kuin mäntyjä ja kuusia. Suomessa on komeat metsät ja niistä on aihetta olla ylpeä. Yhtä hyvin lomareissu voisi suuntautua johonkin kotimaiseen luonnonpuistoon – toiveena olisi kuitenkin siedettävät kelit.

Päivä kävi hyvin tehokkaasta treenistä. Minulla oli mukana noin kaksi litraa juotavaa ja kaikki meni päivän aikana – olisin juonut enemmänkin jos olisi ollut mistä juoda. Emme ihan etukäteen ymmärtäneet kuinka työlästä tuonne ylös kiipeäminen oli ja siksi meillä oli hieman liian vähän ruokaa mukana. Kaikki rusinat ja banaanit oli syöty kun poljimme takaisin hotellille. Olimme niin tykästyneet hotellimme huonepalveluun, että suihkun jälkeen tilasimme taas ruuat hotellihuoneeseen.

Tämä päivä Thaimaalaisessa luonnonpuistossa oli minulle ehkä yksi parhaimmista elämyksistä tällä matkalla. Tässä nyt jo mieli tekee seuraavaan reissuun ja ehdottomasti haluaisin jotain aktiivilomailua lämpimässä paikassa.

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s