Välillä on kiva ilahduttaa työkavereita leipomalla töihin. Tällä viikolla kokeilin tällaista täytepullaa, jonka olin koristellut kesäisesti.
Ensin ohje pullataikinaan. Tästä ohjeesta tekee kaksi pellillistä pikkupullia tai 2-4 pitkoa. Tällä kerralla tein yhden jättimäisen pullan, joka oli niin suuri että piti laittaa poikittain uuniin.
ohje:
200 g voita
5 dl punaista maitoa
50 g hiivaa
2 dl sokeria
1 tl suolaa
2 rkl kardemummaa
1 muna
noin 17 dl vehnäjauhoja
Pinnalle:
1 muna voiteluun
raesokeria
paistetaan: uunin keskitasolla noin 20 min 200 asteisessa uunissa jos teet pikkupullia tai neljä pitkoa. Ison pullan kohdalla laske lämpötilaa ja pidennä paistoaikaa.
työohje:
Sulata voi. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva joukkoon. Sekoita vispilällä kunnes hiiva on hyvin liuennut maitoon.
Sekoita maitoon sokeri, kardemumma, suola ja muna. Lisää noin puolet jauhoista hiljalleen samalla sekoittaen taikinaa. Sekoita loput jauhoista ja vaivaa taikinaa. Lisää loppuvaiheessa voisula ja alusta taikinaa kunnes se on kimmoisaa sekä irtoaa käsistä.
Peitä kulho liinalla ja kohota lämpimässä paikassa noin 45 min, kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi. Itse laitan usein uunin 50 asteeseen ja sammutan sen kun lämpötila on saavutettu. Sitten kulho uuniin, jossa se saa vedottomassa ja lämpimässä kohota.
Taikina kohoaa nopeammin haaleassa uunissa kuin huoneenlämmössä.
Sitten aloitetaan letittämään pullaa neljällä tangolla.
Tee taikinasta kaksi yhtä pitkää tankoa
Aseta tangot kaarelle niin, että koskettavat toisiaan keskeltä.
Näin se sitten etenee ja pulla on kohta valmiina uuniin.
Anna vielä kohota noin 20 min ja sen jälkeen voitele munalla sekä koristele raesokerilla – uuniin 200 astetta ja 20-30 min. Pieni pulla kypsyy nopeammin, mutta tämä jättilinen jää helposti keskeltä taikinaksi jos kypsennät liian vähän. Jos sinulla on ärhäkkä uuni, niin näin ison pullan kohdalla voit myös laskea paistolämpötilaa, jotta saat sen kypsäksi.
Tällainen kaunokainen sieltä uunista sitten tuli ulos 🙂
Halkaisin pullan terävällä sahalaitaisella pitkällä keittiöveitsellä. Paistinlastojen avulla saa kannen siirrettyä ehjänä sivuun.
Pullan väliin olen laittanut.
- kuningatarhilloa yhden hillopurkillisen
- mascarponevaahtoa: 3 dl kermaa vatkattuna vaahdoksi ja siihen on sekoitettu rasiallinen 200g mascarponea. Mausta sokerilla ja vanilijasokerilla maun mukaan
- sisään sopii hyvin myös tuoreet marjat: mustikat, vadelmat ja mansikat
Koristele pulla tomusokerilla sekä syötävillä kukilla
Eikä muuta kuin sitten vain leipomaan.
Kiitos, Sari taikinan reseptista! Letitys ei mulla onnistunut. Tein voisilmäpullat. Ovat nyt ”lepämässä” liinan alla🙂
TykkääTykkää
Maku on varmaan hyvä vaikka muoto on erilainen:)
TykkääTykkää