Työpäivän jälkeen oli rentouttavaa lähteä merelle kajakilla melomaan. Minulla ei ole omaa kajakkia vaan vuokraan kalustoa tarpeen mukaan. vuokraaminen on oikeastaan kätevää: pääsee vesille eri puolilta Helsingin rantoja ja saa kokeilla erilaisia kajakkeja. Onhan tuossa vuokraamisessa myös se etu ettei tarvitse huolehtia kajakin varastoinnista.
Sit – on – top kajakkia oli kiva kokeilla. Koska merivesi on nyt niin lämmintä ei haittaa vaikka vettä tulee hieman jaloille. Tämä kajakki malli on suunniteltu kalastukseen. Sen ison kalan voi sitten heittää tuonne kajakin taakse 🙂 Kajakki joka minulla nyt oli vuokrassa on käynyt myös Lofooteilla. Omistaja kertoi että kyydissä on ollut 14 kg turska. Nyt ei ollut sinttejä kyydissä, sillä minä en ole kalastanut sitten lapsuuden.
Horisontissa näkyy Kalasatama. Kelit ei paljon paremmat voisi olla.
Sivustalla näkyy Mustikkamaa ja ravintolalaiva Cafe Torpedo. Tällainen kajakki jossa istutaan sen päällä on mukava myös tällaiseen cruisailuun pitkin rantoja. Toki tässä reitillä on myös aaltojakin, vaikka maisemat näyttävät kauniin tyyniltä. Mustikkamaan ja Kulosaaren rannoilla on useampi venesatama sekä vilkkaasti liikennöity veneväylä. Välillä ohi ajavista veneistä tulee melkoisia aaltoja.
Näillä seuduilla on komeita rakennuksia. Kulosaaren Casinoa vastapäätä on tämä iso linnamainen rakennus. Wihuritalo eli Wihurin linna on rakennettu 1910-luvun lopulla. Nykyään tämä Lars Sonkin suunnittelema talo toimii Wihuri-konsernin pääkonttorina.
Vesillä tulee tietenkin nälkä. Mustikkamaan telakka-alueella on tunnelmallinen kesäravintola La Plage. Vaikka ravintolan terassi oli melko täynnä ja lopuissa pöydissä oli ”varattu” kyltit, niin kyllä yksi paikka aina ruokailijalle järjestyy. Ravintolalla on 120 asiakaspaikkaa terassilla ja veneelläkin pääsee perille. Rannassa on kymmenen vieraspaikkaa vierailijoille.
Tavoistani poiketen illan kruunasi lasi roseviiniä. Tämän jälkeen oli kiva kävellä metsän poikki kohti kotia.