Olin jo keväällä ilmoittautunut lokakuussa juostavaan Pirkan hölkkään. Juoksuharjoittelu on vuoden aikana ollut vähän satunnaista. Ei oikeastaan ole ollut mitään suurempia vaivoja vaan harjoittelun vähyys ennemminkin johtuu motivaation puutteesta. Kun juoksutapahtuman ilmoittautumismaksu kuitenkin oli maksettu, niin ajattelin lähteä matkaan kun kelikin oli hieno. Tiesin että vähäisestä harjoittelusta huolimatta selviän tuosta 33 km metsälenkistä maaliin.

Pirkan hölkkä on 1970 perustettu pääosin maastossa tapahtuva massajuoksutapahtuma. Juoksun reitti kulkee Valkeakoskelta Tampereelle vaihtelevasti pururatoja, metsäteitä ja -polkuja pitkin. Reitillä on huolto 5 km välein, joten juomia ei tarvitse kuljettaa mukana.

Lähtölaukaus oli sunnuntai aamuna klo 10. Ennen sitä vielä viimeinen huolto eli hiilihydraattitankkaus. Aloitin aamulla noin klo 7 aikoihin syömään pestopastaa. Tässä on hyvin energiaa sekä suolaa alkutaipaleelle. Kaksi tuntia ennen juoksua yleensä lopetan syömisen, jotta vatsan sisältö on ehtinyt tyhjentyä ohutsuoleen asti.

Tänä vuonna osallistujia oli yli tuhat ja lähtö oli yhteislähtönä Valkeakosken Tehtaankentältä. Juoksijoille oli tavoiteajan mukaisia lähtöryhmiä, joihin asettua lähtöalueella. Olen huomannut tässä ja muissakin kisoissa, että monet asettuvat ihan vääriin lähtöryhmiin. Hitaita juoksijoita ilmoittautuu nopeampien ryhmiin. En tiedä onko tässä ongelmana se ettei tiedä omaa tasoaan vai että kun menee nopeampiin ryhmiin niin paremmin ehtii maaliin ennen kuin ajanotto lopetetaan?

Juoksu sujui ihan hyvin 25 km asti. Pidin yllä rauhallista tahtia ja seurasin rannetietokoneesta että sydämen syke pysyy peruskestävyystasolla eli noin 40 sykäystä alle maksimisykkeen. Tämä oli ihan viisas ratkaisu, sillä matkanteko sujui hyvin vaikkakin verkkaisesti. Näin vanhemmiten on tullut tuota järkeäkin päähän eli nykyään juostaan nauttien, mutta välttäen maksimi sykkeitä. Itselle on tärkeää hyvinvointi ei ne ajat mitkä näkyvät tuloslistalla. Ne viimeiset 8 km menivät sitten sisulla hiljakseen edeten. Juokseminen maastossa ja poluilla on paljon raskaampaa kuin sama matka olisi asfaltilla.

Matkalla oli huoltopisteitä joissa oli tarjolla: mehua, energiajuomaa ja suolakurkkuja. Huoltopisteiden tarjonnan lisäksi minulla oli matkassa mukana omat energiageelit joita nautin 30 min välein. Geelit ovat kyllä tosi pahan makuisia, mutta itse olen oppinut että yli 15 km matkalla tarvitsen lisäenergiaa 30 min välein. Jos ei tankkaa tarpeeksi energiaa, niin noutaja tulee – siis simahtaa.

Tässä kuvassa siis juuri maaliin tulleena. Pyysin että huoltojoukot tuovat toppatakin ja ison pullan kun tulen maaliin. Kyllä on muuten ihanaa saada ruokaa ja juomaa kun on neljä tuntia rymynnyt metsässä.

Väsymys ja kipu unohtuu kun pääsee maaliin ja saa mitalin. Kaikille maaliin päässeille annetaan tällainen muistomitali. Nyt minulla on näitä kaksi 2015 ja 2018.

Tässä sitten ns. salaa otettu kuva maaliin tulon jälkeen, joka kertoo todellisuuden. Olen niin väsynyt ettei se hillomunkki meinaa pysyä kädessä. Juoksun jälkeen oli pari päivää lihakset kipeänä ja pari varpaankynttä mustana, mutta aika vähillä vaurioilla sitten kuitenkin selvittiin.

#pirkanhölkkä#maastojuoksu#trailrun#

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s