Tänä vuonna hiihtolomalla ei tullut hiihdettyä metriäkään vaan loma meni kaupunkimatkailun merkeissä. Lontoossa oli viikolla kahdeksan poikkeuksellisen lämmin ilma (paikallisten mielestä). Keli oli puolipilvinen ja lämpöasteita noin 10-15 päivästä riippuen. Keli oli siis erinomainen ja turistejakin on maltillisesti tähän aikaan vuodesta.

Hotellimme oli Bayswaterin kaupunginosassa joka on lähellä Kensigtonin puutarhaa sekä Hyde Parkia. Alue on rauhallinen sekä siisti mikä sopi meille erinomaisesti. Lisäksi metroasema oli lähellä hotellia ja alueelta käveli mukavasti myös Oxford Streetin ostoskadulle.

Ensimmäisenä päivänä kävimme ihailemassa Harrodsin luksus tavaratalon bändejä. Tavaratalon portaikot sekä hissiaulat sinänsä olivat jo näkemisen arvoisia. Kiertelimme osastoja läpi ja ihailimme upeita vaatteita, sisustusesineitä jne… En ole aiemmin nähnyt yli 1000€ arvoisia huonetuoksuja ja varmaan olisi kotona tullut sanomista jos sellaisen tuoksupöntön olisin olohuoneeseen hankkinut.

Harrodsin kahvila taas ei minusta ollut mitenkään erityinen. Olisin odottanut että se olisi ollut samaa tasoa kuin muukin tavaratalo. Hinnat tietenkin olivat korkeat ja annokset tarjoiltiin pöytiin, mutta muuten tässä kuppilassa ei ollut mitään erityistä.

Kuvassa Kensingtonin palatsin kauniit portit.

Kensingtonin palatsilla on kaunis suuri puutarha, joka näyttää olevan Lontoolaisten ”olohuone”. Täällä lenkkeillään, ulkoilutetaan koiria, leikitään lasten kanssa tai sitten vain istuskellaan ja nautitaan luonnosta. Puisto on osittain aika luonnontilaisen näköinen ja heinikko melko pitkää. Jossain alueella on myös ratsastustallit, koska ratsukkoja näkyi välillä puiston poluilla.

Kensingtonin palatsissa oli yksi näyttelykerros suljettuna, sillä siellä rakennettiin kuningatar Viktoriasta kertovaa näyttelyä. Tällä hetkellä vaihtuvista näyttelyistä oli esillä erilaisia tiaroja ja koruja sekä Dianan pukujen luonnoksia. Juuri päättyneestä Dianan pukunäyttelystä oli näytteillä vielä tämä punainen unelma.

Ajankohtainen näyttely sen sijaan oli tämä The Fafourite elokuvan puvuista tehty kokonaisuus. Oli hauskaa ensin käydä katsomassa nämä elokuvassa olleet puvut ja sen jälkeen Suomessa mennä leffaan katsomaan elokuva. Läheltä katsottuna nämä puvut eivät olleet yhtä upeita kuin miltä ne näyttivät elokuvassa. Läheltä huomasi että turkikset olivat tekokarvaa ja kaikki korut värjättyä muovia. Ehkä hienoin puku oli elokuvassa Emma Stonen käyttämä piian farkkuhame.

The Shard on 310 metriä korkea pilvenpiirtäjä ja valmistuessaan 2012 se oli Euroopan korkein rakennus. Rakennuksessa on: kauppoja, toimistoja, ravintoloita, viiden tähden hotelli (Shangri La) sekä kymmenen luksusasuntoa. Rakennuksessa on 44 hissiä ja tämä millä nousimme 72 kerroksen näköalatasanteelle oli varsin mukava sekä nopea. Liput olimme hankkineet etukäteen, joten vältimme jonottamisen ja saimme nousta suoraan hissiin. Hyvällä ilmalla täältä näkee kauas ja meillä olikin tuuria että sää oli selkeä.

The Shard

Näin upeat maisemat avautuvat 360 astetta yli Lontoon Shard huipulta. Kävelimme kuvassa näkyvää Tower Bridgeä pitkin kun tulimme Tower of London kierrokselta.

London Eye – on Euroopan suurin maailmanpyörä. Kierros kestää noin 30 min ja korkeimmillaan ollaan 135 metrissä. Me emme käyneet tässä, koska tuo Shard on korkeammalla ja nautimme maisemista jo siellä.

Metro on kätevä Lontoossa. Reitit ovat melko selkeitä, mutta ennakkoon kannattaa mielestäni hieman tutkiskella karttoja, jotta säästää sitten aikaa paikan päällä. Me tulimme jo lentokentältä asti metrolla hotellille ja matka sujui helposti sekä mukavasti.

Mietin missä kaikkialla olen hyödyntänyt metron helppoutta ja nopeutta siirtyä paikasta toiseen ja nyt listalla ovat: Helsinki, Tukholma, Pariisi, Lontoo, Wien, Peking ja New York. Suosittelen ehdottomasti käyttämään metroa jos sitä yhtään arastelet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s