Kaupan pakastealtaasta löytyi 10 mämmin uusi tuote lakritsimämmi eli lakumämmi. Ajatuksena oli tehdä mämmituokkosen näköinen lakumämmi juustokakku ja siksi valitsinkin kakulle irtopohjavuoan, jonka mitat ovat 27 cm x 17 cm. Suunnittelin kakkuun kerrokset, jotka ovat: sitruuna, vanilija ja mämmi. Kerrokset ovat ohjeessa siinä järjestyksessä kuin itse laitoin ne kakkuun. Ennen kuin aloitat tekemään kakkua, niin vuoraa ensin irtopohjavuoan reunat. Itse laitoin pohjalle paksun kakkupahvin, joka pitää kosteutta ja runoille kalvot. Toki voit korvata nämä myös leivinpaperilla.

pohja:
- 250 g Choc`o Brownie Oreo täytekeksejä
- 50 g sulatettua voita
Murskaa suklaakeksit tasaiseksi muruksi ja lisää joukkoon sulatettu voi. Sekoita voi ja murut tasaiseksi massaksi. Painele massa tasaisesti vuoan pohjalle ja voit vielä painella sitä tiukempaan esimerkiksi juomalasilla.

sitruunatäyte:
Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vispaa kerma löysäksi vaahdoksi ja värjää elintarvikevärillä keltaiseksi. Sekoita keskenään raastettu sitruunankuori, sokeri, maitorahka ja sitruunatuorejuusto. Kuumenna sitruunamehu mikrossa kuumaksi ja lisää siihen valutetut liivatelehdet – sekoita tasaiseksi. Lisää liivate ohuena nauhana rahka-juustoseokseen koko ajan sekoittaen. Lisää rahka-juustoseokseen lopuksi vispattu kerma. Kaada sitruunatäyte keksipohjan päälle ja anna hyytyä ainakin tunti jääkaapissa, ennen kuin lisäät seuraavaa kerrosta.
- 3 kpl liivatelehtiä
- 1 sitruunan kuori raastettuna
- 2 dl sokeria
- 2 dl vispikermaa
- keltaista elintarvikeväriä
- 150 g maitorahkaa
- 200 g sitruuna tuorejuustoa
- 1 dl puristettua sitruunamehua
vanilijatäyte:
Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vispaa kerma löysäksi vaahdoksi. Notkista tuorejuusto ja lisää siihen sokerit. Lisää valutetut liivatteet kuumaan veteen ja sekoita tasaiseksi. Lisää liivateseos nauhana tuorejuuston joukkoon koko ajan sekoittaen. Yhdistä lopuksi kerma ja tuorejuustoseokset. Kaada sitruunatäytteen päälle ja anna hyytyä hyvin jääkapissa
- 3 kpl liivatelehtiä
- 2 ruokalusikallista kiehuvaa vettä
- 0.6 dl sokeria
- 1 tl vanilijasokeria
- 3 dl vispikermaa
- 200 g vanilijatuorejuustoa
mämmitäyte:
Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vispaa kerma löysäksi vaahdoksi. Valuta lakritsimämmistä pinnalla oleva lakritsi erilliseen astiaan. Kuumenna lakritsineste mikrossa ja lisää sitten valutetut liivatelehdet joukkoon. Sekoita liivate ja lakritsineste tasaiseksi astiassa. Lisää liivatenestettä ohuena nauhana mämmin joukkoon samalla sekoittaen. Yhdistä lopuksi mämmin joukkoon kerma ja kääntele massat tasaiseksi tummanharmaaksi massaksi. Anna hyytyä noin 1h ennen kuin lisäät mämmikiilteen tämän päälle
- 3 kpl liivatelehtiä
- 3 dl vispikermaa
- 260 g lakritsimämmiä
mämmikiille:
- 3 kpl liivatelehtiä
- 520 g lakritsimämmiä
Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Valuta mämmirasioiden päällä oleva lakritsineste erilliseen astiaan (jonka voit laittaa mikroon). Tyhjennä loppu mämmi rasioista isoon kulhoon ja sekoita sitten mämmi taikinakaapimella notkeaksi. Kuumenna lakritsineste mikrossa ja lisää sitten valutetut liivatelehdet joukkoon. Sekoita liivate ja lakritsineste tasaiseksi astiassa. Lisää liivatenestettä ohuena nauhana mämmin joukkoon samalla sekoittaen. Kumoa mämmikiille kakun päälle ja heiluttele se tasaiseksi pinnaksi. Laita jääkaappiin hyytymään ainakin kahdeksi tunniksi tai mielellään yön yli.

Kakun reunoilla on valkosuklaata. Sulata mikrossa 2 valkosuklaalevyä. Levitä sulanut valkosuklaa leivinpaperin päälle ja anna kovettua kylmässä. Leikkaa kuumennetulla veitsenkärjellä kakun sivuille sopivat palaset ja maalaa niihin elintarvikevärillä viiruja, jotta lopputulos näyttää koivutuokkoselta.