Olimme menossa juhliin, jotka järjestettiin teemalla nyyttärit. Itse tykkään leipoa ja siksi olikin kiva, että minä sain tehtäväksi juuri tuon jälkkärin valmistuksen.

Tässäpä ainekset herkulliseen tiramisuun. Tuolle suklaalevylle meinasi käydä köpelösti. Pelastin suklaan viime hetkellä ennen sen joutumista perheemme ”suklaarosvon kynsiin”.

Tiramisun ohjeet

Tämä tiramisu on leivottu meidän kesämökin keittiössä. Mökillä on keittiön seinällä todella iso liitutaulu, johon on kiva kirjoitella ja piirrellä. Niinpä nyt kirjoitin reseptin tuohon seinälle – tulee ainakin kaikki ainekset mukaan kakkuun. On tässä keittiössä leivottu myös pullaa johon unohtui laittaa hiiva (se onkin sitten pidempi tarina miksi niin pääsi käymään).

Italialaisen tiramisun ainekset ovat siis:

  • 2 1/2 dl espressoa tai vahvaa kahvia
  • 1/2 dl marsala viiniä (itse lorautin hieman enemmän)
  • 5 kpl munia
  • 1 dl sokeria
  • 500 g mascarponea (mielellään laktoositonta, koska sitä on olemassa)
  • 200 g savoiardikeksejä (voi mennä hieman enemmänkin keksejä)

Pinnalle ja kerrosten väliin vahvaa sokeroimatonta kaakaojauhetta. Lisäsin vielä paksun kerroksen suklaarouhetta pinnalle, joka ei ole mitenkään Italialaista.

Erottele munan keltuaiset ja valkuaiset omiin kulhoihinsa. Keltuaiset vatkataan vaahdoksi sokerin kanssa. Valkuaiset vaahdotetaan kovaksi vaahdoksi ilman mitään lisukkeita.

Parhaiten valkuaisvaahto onnistuu kun:

  • kulho on todella puhdas
  • kulho on kuiva
  • älä käytä muovista kulhoa valkuaisvaahdon vatkaamiseen
  • munat ovat huoneenlämpöisiä ja tuoreita
Marsala viini

Marsala viini on tärkeä osa onnistunutta tiramisua. Voit toki käyttää valmistukseen erilaisia likööreitä kuten kahvi- tai lakkalikööriä jos Marsala viiniä ei ole saatavilla. Marsala on väkevöityä viiniä (valmistusvaiheessa viiniin lisätään vahvaa alkoholia), jota tuotetaan Marsalan kaupungin ympärys alueilla Sisiliassa Italiassa.

Edetään valmistuksessa seuraavasti:

  • sekoita jäähtynyt kahvi ja Marsala viini sekaisin ja laita ne astiaan, jossa on hyvä kostuttaa pitkiä Savoiardikekesejä
  • sekoita keltuissokerivaahdon joukkoon mascarpone tuorejuusto – tähän voit käyttää sähkövatkainta
  • lopuksi nostele lusikalla valkuaisvaahto juustoseoksen joukkoon ja sekoita varovasti.

Kasta Savoiardikeksit nopeasti kahvi-Marsala viini seoksessa ja asettele ne astian pohjalle sokeripuoli ylöspäin. Levitä päälle juustoseosta ja sirottele kaakaojauhetta juustoseoksen päälle. Toista keksi- mascarpone-kaakaojauhe kerrokset. Kaakaojauheen tasaiseen sirotteluun on hyvä apuväline esimerkiksi: teesiivilä

Anna tiramisun tekeytyä jääkaapissa parista tunnista vuorokauteen. Tiramisun maku on täyteleäisempi kun se on ehtinyt hieman tekeytyä kylmässä.

Eihän nämä koristelut yleensä kuulu tiramisuun vaan se on hyvinkin ulkomuodoltaan pelkistetty herkku. Tällä kertaa innostuin tekemään Fazerin sinisestä pienen koristeen kakkuun sekä runsaan kerroksen suklaarouhetta vielä kaakao kerroksen päälle. Löytyipä jääkaapista vielä muutama ananaskirsikkakin koristeeksi tiramisun päälle.

Lopuksi voisi todeta, että sanonta ”rajoitteet on sun omassa päässä” pätee myös leivontaan ja sisustamiseen. Tässä kuvassa näkyvässä Flamantin kynttilälyhdyssä on usein myös kukkia ja nyt tein siihen tiramisun. Mitähän käyttöä tuolle kynttilälyhdylle seuraavaksi keksisi? Liitutaululle kirjoitettu aforismi ” Life is short eat desset first” pätee minuun niin hyvin 🙂

PS: joku voi miettiä miten tuota tiramisua oikein leikataan? No tätä kaivetaan isolla lusikalla tuolta kynttilälyhdyn sisältä 🙂

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s