Minulla oli pitkään haaveena käydä tässä upeassa majakassa, joka on pohjoismaiden korkein majakka. Majakan valo syttyi ensimmäistä kertaa 1906 joulukuussa ja se ohjaa edelleenkin liikennettä tosin automatisoituna.

Olin vuosia sitten tutustunut majakan sotaisaan historiaan kun vierailin Turun merimuseossa ja siitä heräsi mielenkiinto päästä käymään tällä luodolla. Tuskin millään muulla majakalla on yhtä dramaattinen historia kuin Bengtskärillä? Ennen majakan rakentamista sitä ympäröivät karikkoiset vedet koituivat monen laivan kohtaloksi ja itse majakka on joutunut molemmissa maailmansodissa hyökkäyksen kohteeksi. Toisen maailmansodan aikana majakkasaarella käytiin suuri taistelu, kun venäläiset hyökkäsivät luodolle ja tarkoituksena oli räjäyttää majakka.

Lyhin ja suojaisin reitti majakalle kulkee Hiittisten kauniin saariston halki. Avoimempi reitti luodolle on Hangosta noin 25 kilometriä ja  yhteysveneet lähtevät Itäsatamasta kohti majakkaa. Me lähdimme luodolle Hangosta yhteysveneellä. Päivä oli kaunis ja lämmin eikä tuulikaan ollut kovin navakkaa vielä Hangossa

Bengtskärin majakka on Suomen eteläisin asuttu paikka. Luoto on pinta-alaltaan noin kaksi hehtaaria ja ainoastaan pieni osa siitä on kasvillisuuden peittämää ja loppuosa on paljasta graniittia. Vaikka keli kuvissa näyttää kauniilta ja tyyneltä, niin täällä ulkoluodolla kyllä tuuli sen verran navakasti että hiukset olivat ihan sekaisin.

Karu on myös kaunista. Nyt olimme täällä kauniina kesäpäivänä, mutta osaan kuvitella kuinka julma paikka tämä on ollut asua talvella tai syysmyrskyn keskellä. Enimmillään tällä melko pienellä luodolla on asunut 32 asukasta, joista lapsia on ollut 21. Miehet huolehtivat majakan valosta ja sumutorvesta. Naiset hoitivat taloutta ja lapsia. Majakalla oli aikoinaan myös koulu.

Nykyään majakan tornissa toimii pieni hotelli. Olisi aivan mahtavaa olla majakassa yötä  kunnon syysmyrskyssä. Toki toivon että laivamatkat sitten pääsisi kulkemaan hyvällä säällä 🙂 Vaikka olenkin liikkunut omalla veneellä Saaristomerellä ja majakan läheisyydessä, niin kova merenkäynti kyllä tekee vesillä liikkujan nöyräksi.

Bengtskärin tornin huipun valohuoneesta avautuu huikea merinäköala. Olihan tuossa 252 porrasta kavuttavana ja parit tikkaat kunnes pääsi tänne huipulle 52 metriin asti, mutta maisemat korvaavat vaivan.

Ikkuna + maisema = upea maisemataulu

Majakassa toimii hotellin lisäksi pieni kahvila heti ensimmäisessä kerroksessa. Nämä kaksi viimeistä kuvaa ovat tuosta viehättävästä kahvilasta. Majakalla leivottiin itse herkullisia voisilmäpullia ja muutenkin tuolla raikkaassa meri-ilmassa ruoka maittoi erityisen hyvin.

Ylempänä majakassa oli myös isompi kahvila/ravintola. Kahvilan yhteydessä on museo, jossa yksi entisistä majakanvartioiden kodeista on sisustettu museokodiksi. Majakasta löytyy myös kappeli, joka kuuluu Hiitisten seurakuntaan. Poikkeuksellisen kappelista tekee se ettei siellä ole alttaritaulua, vaan ikkuna avomerinäköalalla toimii katseenvangitsijana.

Mikäli et ole vieraillut tällä upealla luodolla niin suosittelen ehdottomasti päivän retkeä tänne. Vaikka matkan hintaan kuuluu oppaan kertomus saaren historiasta, niin saat enemmän irti retkestä kun tutustut itse ennalta historiaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s